Huomenna on yli oppilas kirjoitukset.Äidin kielen essee koe

Yht äkkiä en osaakkaan kirjoittaa, en muista yhdys sanoja, kieli oppi on hävinnyt johonkin,panikoin ja koitan lukea helsinginsanomien pää kirjoituksia kuten Äiti neuvoi.

Seriously, it's killing me.

Tuntuu siltä kuin kaikki, mitä olen oppinut kolmen vuoden aikana lukiossa olisi valunut korvistani nukkuessa. Päässä ei liiku mikään muu, kuin pieni särky selän iholla. Tässä syy:

 

Sola fide
Sola gratia
Solus Christus

Kvg.

 

 

Otin itseäni niskasta kiinni ja kirjoitan ennen kuin edellisestä kirjoituksestani on kulunut kuukausi. Sain tämän loistavan idean hetki sitten ja päätin heti aloittaa; jotenkin kummasti juuri kun vieressäni on valtava pyykkivuori selvitettävänä. No sen ehtii kohta.

Koin eilen herätyksen ja päätin skarpata muussakin kun blogipäivityksessä. Älyttömän huono unirytmini pieksi minua pakaroille eilen kovemmin kuin koskaan mielettömänä masennuksena ja väsymyksenä. Äiti onneksi iski suuhuni unilääkkeen ja peitteli minut nukkumaan ihmisten aikaan. Heräsin yhdeksältä melkeinpä virkeänä ja aloin tehdä ulkohommia rahasta (siitäkin puutetta aivan liikaa). Eilen heräsin kuusi tuntia myöhemmin kuin tänään, eli ajassa jossa aikuinen ihminen saa keskinkertaiset unet. Onneksi koin herätyksen. Ja onneksi minulla on ehkä maailman ymmärtäväisin ja viisain äiti.

Rakas siskoni Jenny lähti lokakuun alussa Prahaan tekemään opinnäytetyötä kolmeksi kuukaudeksi. Olen niin kateellinen ja ylpeä että halkean! Toivon myös voittavani lotossa että saisin kustannettua itsellenikin matkan, mutta heikolta näyttää... Onneksi tuskaani lievittää se, että lähden parin tunnin päästä tervehtimään Anni ja Suloa Jyväskylään pitkäksi viikonlopuksi. Anni-siskon muutettua pois kotoa tilaa on ollut enemmän mutta sotkuja vähemmän. Silti koko ajan nakertaa kauhea ikävä. Toivon usein että Anni ilmestyisi takaisin likaisten lautasten ja vaateröykkiöiden saattelemana. Tai ilman. Mutta kuitenkin, you get the point.

Pyykkikasa tuijottaa minua syyttävästi. Taidan siis lopettaa tältä päivältä (ja viikolta), laittaa Heroesin pyörimään ja alkaa lajitella pyykkejä.

 

Hei, te varmasti sankat lukijajoukot!

Who am I kidding?

 

Hei, Kata.

En sitten koskaan soittanut. Päätin ryhtyä lepakoksi ja muuttaa Siperiaan. Ei sekään sitten loppupeleissä toiminut. Ehkä vain parisuhteet ja miehet eivät ole tarkoitettu kaikille? Ehkä olen yksi niistä 0,004% maapallon ihmisistä jotka eivät koskaan löydä mitään mielenkiintoista, mikä ei ole rasistinen, tunnevammainen tai huonokäytöksinen. Tyydyn kohtalooni: odotan päivää jolloin täytän DTMn ikärajan ja käyn iskemässä itselleni naisen. Yksinkertaisen, saman logiikan ja ajatusmaailman omaavan mukavan naisen. Kuinka niin vaikeaa?

Koulu alkoi, ja ennen kuin huomasimmekaan, tuli myös syksyn kirjoitukset.
Kirjoitin uskonnon ja englannin, molemmista huonommat arvosanat kuin mitä halusin. Enempi lukeminen olisi voinut auttaa, mutta nyt kävi näin. Nähdään korotuksissa keväällä.

Heti kirjoitusten jälkeen tuli myös lokakuu tuoden mukanaan syntymäpäiväni. Täytin kahdeksantoista juopuneena ja sama kaava jatkui melkeinpä koko viikonlopun läpi. Lauantaina käväisin Keravan häpeäpilkussa humaltumassa. Oli ihan mukavaa kävellä umpitunnelissa Juhon käsikynkässä Paijalasta Riihikallioon pikkukengissä viideltä aamuyöllä pakkasessa.

Nim. Varpaissani on rakkoja ja polvi verillä

 

 

Soitan sille.

 

 

En soita.

 

 

Miksi en ole mies, raavi palleja ja röhnötä?

 

 

Soitan.

 

 

En.

 

 

Jos sittenkin.

Kirjoitan blogia Intiassa ollessani osoitteessa

http://siirivisitingindia.vuodatus.net

 

Käykää toki kurkkaamassa.